maanantai 29. syyskuuta 2008

Tarveisiä kissavauvalasta!


Heissan pitkästä aikaa!

En varsinaisesti ole laiskotellut vaikka en olekaan pitkään aikaan kertonut kuulumisia. Edellisistä neuleista jättihuivi on jo kovassa käytössä, ja torkkupeiton alku on hukkunut jonnekin Nissan-merkkisen liikkuvan varastoni uumeniin...

Meillä on kotona ollut niin sanotusti "tilanne päällä": Ihana kissaneitomme Helmi hairahtui kesällä retkille reippahille, ja tuloksena reissusta saimme vastaanottaa toissa viikon keskiviikkona kuusi ihastuttavaa kissavauvaa! Joten ajatukset ovat olleet väliaikaisesti ihan muualla kuin neuleissa.

On ollut aivan lumoavaa seurata pieniä pentuja ja tuoretta äitiä puuhissaan. Tuntuu käsittämättömältä miten luonto tekee nuoresta rasavillineidistä hellän ja lempeästi hoivaav
an äidin yhdessä hetkessä!




Pesueessa on kaksi poikaa ja neljä tyttöä - noin niinkuin meidän tulkinnan mukaan... Yksi harmaa, yksi pikimusta ja neljä raidallista. Ja kuten kuvasta näkyy, aina somassa kasassa. Toissa päivänä pentujen silmät aukesivat. Pennut pysyvät vielä kopassaan, mutta saattaapi olla, että meidän mökissä jää neulehommat vähemmälle kunhan herrasväki hoksaa lähteä tutkimaan maailmaa kopan ulkopuolelle!

Työrintamalla on aikamoista huisketta. Uusia tuotteita etsitään koko ajan, ja kaikenlainen selvittely, vertailu ja laskeminen vie yllättävän paljon aikaa. Jotenkin pikkuhiljaa ja melkein itsestään valikoimamme alkaa kasvaa ennen kaikkea ekologisilla tuotteilla. Nuo valinnat tuntuvat meille luonnollisilta ja uskomme, että myös asiakkaamme haluavat ottaa vastaan näitä vaihtoehtoisia lankoja. Tuntuu mukavalta myydä tuotteita joiden alkuperä on selvillä - aina siitä asti missä eläimet ovat kasvaneet ja millaisissa olosuhteissa. Taidamme olla tavarantoimittajille aikamoinen riesa kun tenttaamme tuotteista muutakin kuin hinnan ja toimituserän...

Verkkokauppamme on tuottanut harmaita hiuksia viimeisen viikon aikana! Palveluntarjoaja oli mennyt muuttamaan jotain ( siis en ymmärtänyt mitä...) ilmoittamatta mitään etukäteen. Koko homma on jumissa toistaiseksi. Harmillista, mutta toivottavasti asia hoituu mahd. pian kuntoon!

Olenko muistanut mainita, että trendikäs ulkosuihkumme on purettu, ja olemme päässeet nauttimaan uuden kylpyhuoneen LÄMPIMÄSTÄ tunnelmasta jo parin viikon ajan :) Sauna on vielä vaiheessa, mutta sehän ei minua haittaa koska en sitä kaipaakkaan...

Reipasta viikkoa, runsaasti puolukoita ja tosivähän hirvikärpäsiä toivottelee

-Sirkku-







torstai 25. syyskuuta 2008

Sinä onnistut!



Yrityksen slogan todistettavasti toimii! Ystäväni Heidi, yli 10 vuoden tauon jälkeen tarttui puikkoihin ja ohjeideni sekä ystävän tuen avulla väänsi itselleen hienon pipon :) Ja siitä tuli alkujännityksestä huolimatta vallan mainio! Tässä kuva meistä, uusista pipojen omistajista. Heidin ruskea pipo on tehty Cool Flamme langasta ja omani Garnstudion Inka langasta. Ohje pipoon löytyy täältä Heijastinpipo. Tosin näissä pipoissa ei tälläkertaa ollut heijastinlankaa, ja mallia on muutenkin hieman venytetty.

Kaunista syksyn jatkoa!
terveisin Elina

perjantai 19. syyskuuta 2008

Utuna

Tänään saimme Jyväskylän liikkeeseen myyntiin aivan ihania lankoja Petäjävedeltä. Vielä emme ole niistä ehtineet mitään tehdä, mutta olen aivan ihastunut kyseisiin lankoihin ja yritykseen. Utuna langat on tehty suomenlampaan sekä uhanalaisesta kainuunharmaksen villasta! Nimet tuotteille suomalaisesta mytologiasta, kansanrunoudesta ja kielestä! Tuotteet myös värjätään hyvin luontoa kunnioittaen Petäjävedellä :) AI ETTÄ :) tästä Utunan sivuille Utuna.fi







Mukavaa viikonloppua kaikille!!

Elina

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Kaktuksia

Hei! Siitä onkin pitkä aika kun olemme ehtineet päivittämään blogiamme! Oikeastaan kirjoittaminen ei niinkään viivästytä päivittämistä, mutta hyvien kuvien ottaminen! Eilen kuitenkin napsin blogin piristykseksi muutaman kuvan täältä Jyväskylän liikkeeltä. Näpertelin nimittäin kaktuksia näyteikkunaan :) Orvokit kuolivat jo hyvissä ajoin tänä kesänä, joten päätin pistää talteen purkit missä ne olivat. Sirkun vinkistä asettelin niihin lankakeriä ja heijastinkukkasia ja tadaa! ikikukat on valmiit, eivätkä kuole edes Elinan hoivissa!





Meille on tullut myös ihania käsinvärjättyjä lankoja. Täysin ovat kotimaisia lampaineen ja kasveineen. Eräs ihana nainen Suolahden suunnalta niitä on värjännyt meille. Ne ovat niin kauniita, etten voinut vastustaa niiden kuvaamista :)




Olen neulonut monta huivia Cool Flamme langasta, ja kuvia niistä on tulossa :) myös yksi hihatin on kohta valmis.

Tunnelmallista syyskuun alkua!

-elli-