Hei! Siitä onkin pitkä aika kun olemme ehtineet päivittämään blogiamme! Oikeastaan kirjoittaminen ei niinkään viivästytä päivittämistä, mutta hyvien kuvien ottaminen! Eilen kuitenkin napsin blogin piristykseksi muutaman kuvan täältä Jyväskylän liikkeeltä. Näpertelin nimittäin kaktuksia näyteikkunaan :) Orvokit kuolivat jo hyvissä ajoin tänä kesänä, joten päätin pistää talteen purkit missä ne olivat. Sirkun vinkistä asettelin niihin lankakeriä ja heijastinkukkasia ja tadaa! ikikukat on valmiit, eivätkä kuole edes Elinan hoivissa!

Meille on tullut myös ihania käsinvärjättyjä lankoja. Täysin ovat kotimaisia lampaineen ja kasveineen. Eräs ihana nainen Suolahden suunnalta niitä on värjännyt meille. Ne ovat niin kauniita, etten voinut vastustaa niiden kuvaamista :)

Olen neulonut monta huivia Cool Flamme langasta, ja kuvia niistä on tulossa :) myös yksi hihatin on kohta valmis.
Tunnelmallista syyskuun alkua!
-elli-